Wannabe Marja-Liisasta urheilijaksi nimeltä Sanna.

Kaikki tietää, että mulle merkityksellisiä asioita on unelmien toteuttaminen, hyvinvointi, ihmisyys, kuuntelu, että ollaan hyviä toisillemme. Että ymmärretään, ei olla ilkeitä, vaikka oltaisiin eri mieltä.

Mutta sitä arkisempaa asiaa.
Tai siis mun elämää. Arkea. Urheilua. Mikä on mun intohimo ja suuri tunteiden herättäjä. Siis pidemmän kaavan mukaan ilmoitusluontoinen juttu, että mä olen tosissani tän mun jutun kanssa 😇

📸 Marko Vaahtera

Olen oppinut muutamien vuosien aikana, että itseäni en aio selitellä sen enempää. Joka ei ymmärrä, ei ymmärrä vaikka kuinka puhuisin mustaa valkoiseksi. Joka ei näe, että teen itselleni merkityksellistä juttua, ei pääse vaikuttamaan enää mun päähän. ”Miksi mä en sais tehdä tätä mun tavalla? Kun en mä oo oikee hiihtäjä. Mä vaan feikkaan tosi hyvin, hiihdän leikisti. Kun en mä oo oikee urheilija. Ja se sopii mulle hyvin. En kaipaa niitä paineita ja särkyjä” *

Jokaisen pitäisi elämässä viettää aikaa itsensä kanssa. Oppia olemaan itsensä kanssa ja yksin, eikä aina olla jotain mitä muut määrittelee. Ja se on mun elämän suurimpia oivalluksia ja oppeja. Osata olla yksin, vaikka kaipaa ihmistä rinnalle ja sosiaalisia kontakteja. Mutta tiedän kuka olen.

Ja se on tällä hetkellä sivutoiminen urheilija, joka harrastaa töiden tekemistä.

📸 Lightrayproduction

Mitä se vaatii, että voi kehittyä vielä tässä kuuluisassa Riitta-Liisan iässä ja itselle käytännössä uudessa lajissa. Mitä se vaatii että vaihtaa semitosissaan beachvolleyn pelaamisen tosissaan hiihtämiseen.

No ensin sen unelman. Sitten intohimon. Sitten pohjattoman halun kehittyä ja tulla paremmaksi. Sitten rohkeutta. Uskallusta tehdä omaa juttua ja olla kuuntelematta ääniä ulkopuolelta. Paitsi valmentajan ääntä. Sitoutumista.

Sitten se vaatii ihmisiä ympärille. Sellaisia kuin valmentaja ja treenikaverit, jotka tukee ja vie eteenpäin. Tunteja ladulla, poluilla, salilla, rullilla, sauvarinteessä. Lepoa ja ravintoa. Kurinalaista elämää, rutiineja, joista pitää kiinni.

📸 Marko Vaahtera #teamelectrofit

Ensimmäiset tasotestit tein Electrofitin porukan kanssa toukokuussa 2018. Malminkartanossa tulin antaneeksi pikkusormen kestävyysurheilulle ja tiimille. Silloin beachvolley-taustan ja reikäpäisten juoksulenkkien ansioista maksimikestävyysalue oli kunnossa. Ja seuraavana syksynä vielä paremmin, koska kesän treenasin Vantaan valkoisilla hiekoilla keskimäärin 12h viikossa. Mutta peruskestävyys, arvosana oli 3/5 ja se oli pettymys. Luulin olevani kunnossa.

Mutta siitä alkoi uuden oppiminen ja matka maailmaan jossa voi aina vaan kehittyä. Hioa tekniikkaa loputtomiin, tehdä vielä vähän paremmin. Enemmän ja laadukkaammin. Ja se oli alusta asti niin hienoa, että koko käsi, tai no, koko nainen on viety. Ei vaan pikkusormi.

Haluan nähdä itseni ja rajani hiihtäjänä. Kuinka pitkälle voi mennä, kuinka paljon ottaa kiinni Suomen huippuja. Nähdä mitä itse voi saavuttaa. Haluan panostaa tähän intohimoon kaiken mahdollisen. Ja siitä olen kiitollinen, että on valmentajia jotka näkee sen palavan halun ja tekee kaikkensa että kehitystä tulee (Simo-Viljami, Jasmiina, Marko M. – kiitos).

Ja siitä olen kiitollinen, että löysin tavan ja paikan tehdä töitä, joka joustaa ja elää mukana tässä hiihtohulluudessa ja antaa vielä siinä sivussa toteuttaa toista unelmaansa, kirjoittaa (Jukka – KIITOS, kun vielä innostut kun sanon että haluaisin vaan hiihtää ja kirjoittaa ja unohtaa bisneksen). Ja siitä olen kiitollinen että olen itse uskaltanut, että olen itse luonut uuden elämän, uudet unelmat (Sanna – Kiitos kun elät oman näköistä elämääsi).

Eletään kevättä 2021. Alkaa olla kolme vuotta aikaa tuosta ekasta tasotestitä. Seuraavaa odotellessa.
Koska mikäpä sen parempaa kuin nähdä todistetusti oma kehitys. Vaikka fiilis onkin myös tärkeä, että ymmärtää menevänsä oikeaan suuntaan testien välilläkin.

Kolme vuotta on mennyt ja nyt vasta alkaa se todellinen työ. Tähän asti on ollut ikäänkuin helppoa. Kun on lähtenyt liikkeelle eri maailmasta, lajista joka toki vaatii kuntoa, mutta on aivan erilainen, on kehitys tullut vaan noudattamalla ohjeita ja nauttimalla tekemisestä. Suuria loikkia tuskin enää tulee, pitää osata kääntää pää näkemään ja suhteuttamaan kehitys.

Pitää ymmärtää mitä tarvitsee enemmän. Enkä sitä aio yksin keksiä. Sen aion tehdä koutsin kanssa.
Mutta mikä muu auttaisi matkalla kohti kehitystä ja hiihtäjän elämää yleisesti. Vaikka kuinka kivaa on töissä, niin se että niitä ei tarvitsisi tehdä enempää ja silti voisi panostaa enemmän itseensä ja lajiin. Sponsorit ja varustekumppanit, mikrovaikuttaja täällä moi! 🙂 Mikrovaikuttaja, joka hanskaa sisällön tekemisen just sun firman Someen.

Tähän tekstiin on turha kirjoittaa mitä olen tehnyt. Sitä dataa on paljon ja aion sitä ehkä vähän avata. Ja ainakin aion avata sen mitä teen tästä eteenpäin. Tule mukaan matkalle. Ihan sama missä vaiheessa omaa elämää olet, juniori joka haaveilee urheilijan elämästä (Go for it), valmis urheilija tai joku joka haaveilet omien unelmien toteuttamisesta tai vaikka vaan kunnon kohottamisesta. Joku joka haluaa nähdä mitä tunteita urheilu tuottaa, lupaan että nollasta sataan mennään vauhdilla, mutta sen sanon, että urheilun aiheuttamat tunteet voittaa vain aito rakkaus.

IG @valkeejarvensanna elää hetkessä mukana.
Tämä blogi kun on isommin sanottavaa.

Tehdään tästä vuorovaikutteista!
Seuraavassa tekstissä luvassa myös valmentajien kommentteja kuka mä oon ja mitä mä teen ja miksi on heidän näkökulmasta mahdollista vaihtaa lajia ja miksi se on just mulla toiminut (hyvin) niinkuin on toiminut. Ja mikä se ens kauden suurin tavoite on 💪🏼

Love and peace,

Sanna

*otin vapauden muokata Keko Salatan Valeartisti biisiä itseeni sopivaksi. Hyvä biisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s