”Kesä, eikä mitään tekemistä” laulaa Maija Vilkkumaa. Ei sopinut meikäläisen kesään ihan kovin hyvin. Vaikka ei ollutkaan mitään tapahtumia tai matkoja koronan takia, kesä oli ihan huikea. Tekemistä riitti rullilla, juoksukentillä, salilla, poluilla ja vähän biitsikentälläkin.
Positiivinen yllätys kesässä itselle oli kuinka hyvin kroppa on kestänyt treeniä määrällisesti. Ja kuinka hyvin pää on sen kestänyt, ainoa paikka missä on ahdistanut on biitsikenttä. Koska tietenkin oletan, että peli kulkee kerran viikossa treenillä yhtä hyvin kuin esim. kesällä 2017 kun treenasi lajia melkein päivittäin.
Aika monta kertaa kesän aikana on vastannut kysymykseen ”mistä motivaatio kun ei voi tietää mitä kisoja on talvella?”. Vastaus on intohimosta tekemiseen, tekemisestä nauttimisesta. Siitä, että oma kehitys motivoi, kyllä sitä joskus pääsee sitten ulosmittaamaan johonkin kisaan. Omasta kunnosta ja terveydestä sekä hyvinvoinnista huolehtiminen ei mene koskaan hukkaan. Eikä se määränpää vaan se matka. Se tämä hetki, eihän meillä oikeestaan mitään muuta ole. ”Jos tää ois mun viimeinen päivä, parasta mitä mä sain aikaan…” Miten sulla lause jatkuisi?
Valehtelisin jos väittäisin, ettei ollut vaikeita hetkiä. Treeneissä ja muussa elämässä. Mutta aika vähän niitä oli. Taisivat kaikki vaikeat treeni hetket liittyä siihen vaikeimpaan tavoitteeseen, vapaan oppimiseen. Välillä sauvat oli Siikajärventien pusikossa, välillä kiroilin päässäni koko lenkin, mutta joka kerta aina jäi joku oppi päähän. Kyllä se siitä vielä. Ja jos kaikki olis helppoa, eihän tämä homma olis yhtään niin kivaa. Kun menee laidasta laitaan, tuntee elävänsä. Kyllähän se joka kerta jännittää mennä testikisaan vaativaan maastoon, ottaa vastaan alamäet ja nauttia sitten nousuista kunnolla, paljon tasaista ei matkalla olekaan. Elämä pienoiskoossa. Mutta pitää vaan uskaltaa laittaa itsensä ja sydän peliin, kisassa sekä elämässä.
”Sen kuuluukin tuntua siltä että veri vyöryy suonissa. Sen kuuluu paiskata laitaa vasten ja riepoa hermoja. Ja kirkkaana hetkenä huipulla, just ennen vapaapudotusta, tiedät olevasi elossa. Vuoristoradassa”* Sellaista se treeni välillä on, kuten koko elämä. Ja se tekee kaikesta mielenkiintoista, jos vaan uskaltaa ottaa vastaan ja näyttää kaikki tunteet. Jos vaan osaa käsitellä ne ja kääntää voitoksi jollain lailla.
Jokaisessa päivässä on kuitenkin (ainakin mun kesässä ollut) enemmän hyviä kuin huonoja hetkiä. Mutta parasta, että on ollut ylipäänsä niitä hetkiä. Niitä joista osaa nauttia ja joissa osaa elää. Joissa osaa tuntea. Ja löytää itselleen merkitystä. Kesästä on tehnyt huikean myös ihmiset ympärillä. Uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja, mutta kaikki sellaisia joista saa voimaa ja energiaa. Joiden kanssa tuntea ja joille kertoa omia ajatuksiaan. Joilta saa tukea tässä treenihommassa ja muun elämän vuoristoradassa, elämäni hetkissä.
Se oma kesän kirkas hetki huipulla (vapaapudotusta odotellessa 😉 ) Oli viime lauantaina kesäjuhlissa. Siinä kun vastaanotti Electrofitin Vuoden Urheilija -palkinnon, olin kyllä koko elämäni huipulla. Siihen liittyi niin paljon muutakin tunnetta kuin tunnustus siitä, että on tehnyt kovaa työtä ja suhtautunut treeniin kuten ammattilainen vaikka amatööri onkin. Ja vielä hienommaksi sen tekee, että oma valmentaja antaa palkinnon just mulle, sellaisesta porukasta kuin Electrofit, niin paljon hienoja tyyppejä. Mutta toisaalta, onhan mulla ne kaksi olympiapronssia ✨ Ja mulla on mun unelma, joka kasvaa ja jota saan elää.
Kesällä riitti siis tekemistä. Ja se tuotti tulosta. Voimaa tuli lisää, pitkiä treenejä jaksaa paremmin kuin aiemmin. Tonnin juoksuvedoissa vauhti kasvaa ja onnistuinpa tekemään nousujohteisen treenin niissä vedoissa, elämäni ekaa kertaa 😁. Hiihto, etenkin tasatyöntö meni teknisesti tosi paljon eteenpäin, hiihtäessä vauhti PK sykkeillä kasvaa. Ainoa miinus oli se, että 3km Paloheinän testijuoksun aika ei parantunut mun mielestä riittävästi. Syksy tuo siihen muutoksen. Sitten vedetään vähän vielä kovempaa.
Ja mikäs siinä on kehittyessä, kun luottaa yhä prosessiin. Kun luottaa valmentajaan ja tekee mitä ohjelmassa lukee. Ja kun rakastaa sitä mitä tekee 💙 voi ottaa tiukan etukenon ja lähteä kohti syksyn treenejä. Paljon hyviä hetkiä on luvassa.
Elämäni kesä toi myös muuton Espooseen uuteen kotiin ja paljon hyviä juttuja työrintamalla. Sen verran paljon muutoksia tapahtunut menneiden vuosien aikana, että nyt saisi hetki olla rauhallista. Hetki vain tätä nykyistä elämää, jossa olo on tyyni ja tasapainoinen. Sellainen, että siellä vuoristoradassa pysyy kyydissä vaikka vähän välillä vauhti huimaisi päätä.
Just sulle haluan sanoa, että pysähdy itsekin välillä miettimään mitä pienet hetket tarjoaa. Miten paljon enemmän kaikesta nauttii, kun ei vaan odota jotain isoa ja sitä ”sitten kun”. Kun nauttii matkasta kohti sitä omaa tavoitetta. Silloin löytää tasapainon helpommin itsensä kanssa tässä maailmassa kun mikään ei ole varmaa.
Parasta syksyä kaikille! 🍃🍁
* Elviira & Rake : Vuoristorata
Oman elämänsä Marja-Liisa 