Viikot vuodenvaihteen ympärillä on ollut oman elämänsä huippuhiihtäjälle mielenkiintoista ja mielekästä aikaa. Paljon uusia kokemuksia, uusia tuttuja, uusia juttuja ja paljon hiihtoa sekä vähän lepoa.
Koko projektin ajan on ollut sellainen fiilis,että kaikki on uutta ja kivaa treeneissä. Team Electrofitin pikkujouluissa fiilis vaan kasvoi kun käytiin kokeilemassa ampumahiihtoa Sanna-Leena Perungan ja Tuusulan Voima-Veikkojen opissa. Vaikka ammunta sujui ja alkujännityksen jälkeen taulut kaatui, kyllä Marja-Liisa pysyy maastohiihdossa. Seuraava elämys kun oli ennen joulua ollut harjoituskisa.
Koskaan ennen en ole kokeillut millä vauhdilla 9,1 km menee kun saa hiihtää niin lujaa kuin jaksaa. Lähtökohtaisesti siis just mulle sopiva treeni, urku auki ja täysillä 💪 Kisan oppeja oman pertsan hiihtovauhdin selvittämisen lisäksi oli, kuinka paljon oikeasti peesistä on hyötyä. Siinä kun kisassa hiihteli kovaa vauhtia tiimikaverinsa perässä yhden 3km lenkin, eikä edes kunnolla hengästynyt paitsi ylämäissä, pohti vaan että löytyisikö sitten Vuokatissakin joku hyvä selkä johon liimautua. Ja se kisavauhti oli 16,3 km/h keskiarvo. Ihan ok, mutta seuraavaan vastaavaan treenikisaan lähdetään hakemaan parannusta, tietenkin.
Joulu ja välipäivät oli sitten hiihtoloma. Ei lomaa hiihdosta, mutta viikon päätin pärjätä yksin ilman ohjelmaa, vähän vaan ohjeita kysymällä. Niinhän siinä kävi,että kun itsekseen hiihti Rukalla neljä päivää, oli sykkeet ihan liian korkealla. Mutta kulki se silti. Tämän hiihtoloman jälkeen (jokainen kilometri ja aika sykealueilla tuli raportoitua kyllä valmentajan ja minun yhteiseen Exceliin) ohjelmaan ilmestyikin seuraavalle viikolle 3 täysin lepopäivää. Ja juuri tämä on se mihin tarvitsen valmentajan. Että joku saa minut hiihtämään hitaasti matalammilla sykkeillä ja lepäämään. Kunto kuulemma kasvaa levossa kun muistaa hiihtää välillä *
Ja jotain hyötyä siitä hitaasti hiihdosta, sykkeiden seuraamisesta , epämukavuusalueella olemisesta ja levosta on ollut. Siitä saatiin todistus testeissä happimaski naamalla. Pääsin Virta Hyvinvointipalveluiden koehenkilöksi ensimmäisenä rullasuksilla matolle tekemään testin. Uusi testi on kolmen viikon päästä, että saadaan sykerajat tarkemmin määriteltyä, mutta tärkein anti oli maksimaalisen hapenottokyvyn testaaminen. Max VO2/kg oli 62,8 . Olen edelleen hämilläni ja ylpeä tästä kunnosta. Eikä se ainakaan huonone kun projekti ja matka menee eteenpäin.
Testi muutenkin oli äärimmäisen mielenkiintoinen kokemus. Omasta kropasta ja sen toimivuudesta on niin hienoa saada dataa. Ja pääsinhän siinä kunnolla fiiliksen millaista on olla huippu-urheilija. Happinaamari naamalla, valjaat kiinni, sykemittari rinnan ympärillä ja kaksi testaajaa koko ajan pitämässä huolta. Kiitos Virran/Aavan Jussi ja Samuli hienosta kokemuksesta. Innolla odotan jo seuraavaa.
Mitä pidemmälle mennään projektia, sitä enemmän nautin matkasta ja odotan kisoja. Tiedän jo nyt, että tästä tulee uusi elämäntapa. Vaikka beachvolley ei koskaan jää , eikä kova salitreeni, panostan silti jatkossa PK alueella hiihtoon/juoksuun. Koska sillä tavalla kisat kulkee kovempaa.
Ensimmäinen kisakin on jo kohta, 24.2. Finlandiahiihto 50km vapaalla.
Stay tuned!
Sanna a.k.a Marja-Liisa
*lausunnon antaja hiihtoguru Simo-Viljami Ojanen
#roadtovuokatti #vhp2019 #hiihtäjä #hapenottokyky #hiihtohullu
Oman elämänsä Marja-Liisa 